Hän on täällä, ja minä myös!

Hei taas. Instagramia seuranneet, ja ehkä vähän kalenteriakin katsoneet osaakin varmasti päätellä, että meidän poika on täällä! Ollut huomenna jo kuukauden verran. 4040g ja 53cm puhdasta rakkautta saapui pusuteltavaksi 11.10. ♥

Siitä saakka olen elänyt pienessä vaaleansinisessä vauvakuplassa. Vaikkei meillä aina helppoa olekaan tämän kuukauden aikana ollut, niin se on varmaa että rakastan tuota pientä ihmistä enemmän kun osasin koskaan villeimmissäkään kuvitelmissani kuvitella.

Mutta sitten päästäänkin blogiasiaan. Monesti viimeisissä postauksissa olen pohtinut blogin tulevaisuutta. Edellisessä kovin vannoin sen jatkuvuutta. Sitten se olo vaan huononi ja blogille ei tullut vaivattua yhtään positiivist ajatusta. Lopulta melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen saapui elämäni muuttanut poika. En ollut enää ollenkaan varma siitä, haluanko jatkaa blogia. Tai julkaista kuvia ja juttuja lapsestani.

Mutta nyt kuukauden jälkeen olen varmempi, kun tiedän oikeasti millaista on elää tuon pienen, vaikkakin jo hurjaa vauhtia kasvaneen kääröni kanssa. Kyllä mä haluan jatkaa bloggaamista. Mutta haluan pitää myös lapsellani tietyn yksityisyyden. Julkaistavissa kuvissa haluan olla tarkka, enkä varmaankaan tule julkaisemaan pojan nimeä blogin puolella. Mutta muuten haluan vielä jatkaa!

Mutta mitä noin muuten meille sitten kuuluu? No hyvää! Joka päivä tuntuu kuuluvan jollain tavalla parempaa. Sitä oppii joka päivä enemmän, on varmempi. Poika on alkanut viimeisen viikon aikana nukkua yölläkin vähnä paremmin alun tunnin tai allekin heräämisvälien jälkeen. Nyt kiskotaan unta aika tarkalleen kolme tuntia, syödään ja käydään takaisin unille. Harvassa on ollut nyt ne alun yöt, kun yöllä oli vielä paras aika valvoa ja seurustella vanhempien kanssa. Kun vanhemmista olisi kiva vähän nukkuakin.
Ja voi mikä hymypoika hän onkaan. Kovin varhain alkoi tulla ne ensimmäiset hymyt, jotka selvästi tarkoituksella hymyillään. Päivän yli kolmiviikkoisena. Mutta niinhän hän vaan kasvoikin pitkään masussa, joten ehkä tosiaan se pitää paikkaansa, että sitten hymy voisi irrota jo varhain.

Tällä viikolla päästään myös muuttamaan takaisin kotiin. Meillä on ollut siis kotona kylppäriremontti, ja ollaan kaksi kuukautta eletty evakossa mun äidin luona. Nyt se on vihdoin valmis ja päästään siirtämään tavaroita kotiin. Että voi ihminen olla siitäkin innoissaan! Jos tää bloggaaminen ja kuvien ottaminenkin helpottuu, kun ei tarvitse ahtaasti toisten nurkissa nyhvätä..

Vieläkö siellä on joku? Mitä teille kuuluu?

last summer

Jotta voin aloittaa kuulumisten kirjoittamisen "puhtaalta pöydältä", ajattelin vielä käydä kesän mittaan instagramiin päätyneitä kuvia läpi. Olen mä näiden lisäksikin räpsinyt, puhelimella lähinnä, mutta en usko että sellanen kuvaoksennus blogiin sopii. Mun puhelin täytyy mahakuvista!

Kesän ehdottomia kohokohtia oli, kun suunnattiin autolla mun äidin kanssa kohti mökkiä. Harmillisen vähän olen viime kesinä ehtinyt aikaa viettää mökillä ja nyt vietetty viikko oli kyllä ihan luksusta. Nautiskeltiin ja otettiin rennosti, ei huolia. Alkukesän kylmyys oli juuri selätetty, meidän mökkiviikko oli kesän eka lämmin viikko. Voiko paremmin siis reissun ajoittaakaan, ei ollut vielä ne tappohelteet!

Vietin paljon mökillä aikaa lepäillen ja uskaltauduin järveen uimaankin pariin otteeseen. Jokseenkin se touhu vaan tuntui mahan kanssa hankalalta kavuta laiturilta järveen. Maltillisesti luin kirjaa laiturilla, mutta kyllä toi pötsi teki siitäkin touhusta epämukavaa pidemmän päälle!
Mökkireissun jälkeen suunnattiin yhdeksi yöksi turkuun hotelliin ja jatkamaan vaan huoletonta nautiskelua. Ja ai että mä rakastuin GreenZ ravintolaan ja salaattiini. Miksei noita ravintoloita ole kuin turussa? Tiedän kyllä, missä napani tästä lähtien täytän ollessani turussa.

Silti suurin osa kesästä meni kotona. Kun ne tappohelteet iski, en vaan jaksanut liikkua tuulettimen alta minnekään ellei ollut aivan pakko. Kaupassa käytiin iltamyöhällä ja happea haukattiin varhain aamulla tai vasta lähes yöllä, ja sillonkin oli musta liian kuuma! Onneksi kotoa löytyy noi kaksi karvakaveria, jotka uskollisesti piti mulle seuraa koko kesän. Erityisesti Luna on liimautunut mun seuraan ja osoittaa kovinkin huomiota masulle. Höntti!

Niin ja se maha. Se on iso! Paljon isompi tosin nyt, mutta kyllä se näissäkin on jo kiitettävä. Vasemmalla otettu kuva oli keskellä kamalia helteitä, kun lähdin ystäviä moikkaamaan ylhästä yksinäisyydestäni. Oikealla oleva kuva hiukan myöhemmin, kun kävin äitini kanssa kiertämässä Tove Janssonin näyttelyn Ateneumissa. Ja oli muuten ihana näyttely, kannattaa vielä käydä! Hetken ehtii, kohtahan se päättyy.

Loppukesästä tartuin myös cdon.com tarjoukseen ja tilasin itselleni frendien kaikki tuotantokaudet ihan pilkkahintaan. Oli siis aika aloittaa frendit maraton! Vielä mulla on puolitoista kautta jäljellä, ihan surettaa jo ennalta, että sitten ne on taas katsottu. Mitähän sarjaa sitä seuraavaksi malttaisi tuijotella?

Instagramissa mua voi tosiaan seurata @nihru

kahden kuukauden jälkeen

Onko tottakaan, että edellisestä kirjoituksesta on jo kaksi kuukautta.. Tosiaan tunnen itseni huonoksi ja laiskaksi bloggaajaksi. Mutta toisaalta ajateltuna, ei mulla ole pahemmin ollut mitään kirjoitettavaakaan. Raskautta en jotenkin liian yksityiskohtaisesti ole halunnut/osannut käsitellä blogissa, joten siitäkään en ole osannut kirjoittaa. Ja tosiaan oon saikkuillut nyt äitiysloman alkuun saakka, joka virallisesti alkoi tänään. Jotenkin hurjaa, sitä on koko ajana ajatellut äitiysloman alkavan, kun pienen saapuminen on aivan lähellä. Ja niinhän se on!
Ja vaikka en ole blogia kirjoittanut, on se ollut mulla ajatuksissa. Ja haluan jakaa viimeiset metrit masun kanssa ja kun vauva-arki alkaa. Valmistautukaa siis näkemään postauksia useammin. Mä harjoittelen taas kameran kiikuttamista mukanani!

Ensimmäisenä haluan päästä kertomaan mulle järjestetyistä ihanista baby showereista! Erika kutsui mun ihania ystäviä viettämään viime sunnuntaina iltapäivää meille. Ikävä syysflunssa vei tyttöjä, mutta onneksi myös moni pääsi paikalle, oli todella ihana nähdä kaikkia!

Tarjoilut oli nyyttäriperiaatteella. Ja voi namskis mitä kaikkea hyvää pöydästä löytyikään. Niin herkullisia, että eihän niistä ehtinyt ja muistanut kuvaakaan ottaa, kun piti hyökätä kimppuun! Erikan leipoma kakku sentään tuli kuvattua ennen kun sekin katosi parempiin suihin. Paljon ei kyllä tarjoiluista jäänyt jäljelle.

Iltapäivä kului kuulumisia vaihdellen ja jutellen. Ja paljon vauvajuttuja! Ystävät kirjoittivat jokainen myös lapulle veikkauksia pojan syntymäpäivästä, syntymäpituudesta sekä painosta. Lisäksi erillisille pikkulapuille jokainen kirjoitti nimiveikkauksia. Niitä on kyllä hauska päästä lukemaan sitten, kun ollaan päätetty pojan nimi varmasti. Meillä on kyllä ihana nimi valmiina, mutta eihän sitä varmaksi tiedä, näyttääkö poika nimeltä ja pitääkö nimeä vielä lähteä ehkä muuttamaan. Voi kun pian pääsisi jo ihastelemaan pientä!

Eikä poika ilman lahjojakaan jäänyt. Ystävät olivat löytäneet mitä ihanempia lahjoja pojalle, ja sain muutaman itsellenikin. Ja sellaisia leluja ja vaatteita, joita olisin hyvin voinut ostaa itsekin meidän pojulle! Kiitokset vielä kaikille muistaneille. <3

Ja nyt vain odotellaan. Lähipäivinä pitäisi pestä vielä viimeiset pikkupyykit ja pedata ehkä jo pieni sänkykin odottamaan käyttäjäänsä. Tosin ei ihan vielä, mutta pian. Mulla on joku pesänrakennusvietti taas päällä, voisin vain järjestellä kotona kaiken valmiiksi. Harmi, että tämä olo vähän rajoittaa ja tarvitsen moneen asiaan muiden apua. Mutta kyllä meillä valmista on, kun poika päättää saapua.

Ihanaa alkavaa syksyä!

potkuja

Sairaslomalla on oikeastaan tosi tylsää, kun pitää olla rauhakseen. Plääh. Sairasloma siis jatkui vielä viikolla supistusten ja selkäkipujen vuoksi, joten täällä sitä ollaan edelleen kotona. Perjantaina alkaa sitten neljän viikon kesäloma - vihdoin! Odotan niin innolla mökkireissua ja lähdetään äidin ja siskon kanssa myös Turkuun yhdeksi yöksi.

Postausaiheet on vähän kiven alla, kun mun päivät kuluu sängyllä löhöten tai jos oikein hurjaksi ryhdyn, siirryn sohvalle katsomaan gossip girliä. Eli kova on meno, ja paljon kuvattavaa.

Mutta jotta postauksesta ei ihan tylsä ja kuvaton tule, saatte pienen videon. Siellä se poju jumppailee! <3

kun ei vain tiedä, pitäisikö kirjoittaa

Innoissani kerroin pari viikkoa sitten, että saadaan pian tietää vauvan sukupuoli. Ja niin me totisesti kyllä saatiinkin tietää. Ei vaan tuntunut siltä, että haluaisin asiaa heti blogissa olla huutelemassa. Yllätyin oikeastaan siitä tunteesta itsekin. Vauvan sukupuoli vaan tuntui niin, no, henkilökohtaiselta. Mutta nyt asiaa pohdittuani, kyllä mä haluan sen kertoa ja muutenkin blogiin kirjoittaa. Kun näiden viikkojen aikana olen todella miettinyt sitäkin, että haluanko koko blogia sittenkään pitää. Mutta höpsikset näille fiiliksille ja hymyillen kohti tulevaa!

Ja kuten ehkä hiukan näistä vaatteista päätellä saattaakin - meille syntyy pieni poika. Kaikista tyttöoloistani huolimatta, osoittautui asukki kuitenkin pojaksi. Nyt olen elellyt menneet viikot vaaleansiniset lasit päässäni, enkä voisi olla onnellisempi.

Tämä postaus jää tyngäksi, sillä haluan päästä kertomaan monista jutuista omissakin postauksissaan, mutta kerronpa kuitenkin pikakuulumiset instagramkuvien kanssa. Mua voi siis seurata instagramissa @nihru.
[1.] Helteillä käytiin siskon kanssa ostamassa ekat suomalaiset mansikat, vaikkakin sitten kasvihuonemansikat, ja istuttiin espalla mutustamassa niitä. Hyvää oli, nyt kun ne oikeat kesämansikat vielä saataisiin!
[2.] Massu se kasvaa kovaa vauhtia!
[3.] Yritin kuvata vaateostoksia, mutta Jade oli eri mieltä. Ja on muuten joka ikinen kerta, kun kaivan vauvanvaatteet esille kuvatakseni. Siinä se kissa nököttää keskellä vaatekasaa.
[4.] Laiska aamu oli eilen. Tai oli oikeastaan laiska päivä. Vietän nyt kaksi viikkoa saikulla kipujen ja supistusten vuoksi. Toivottavasti olo helpottaa ja pääsen taas töihin, tai edes nauttimaan kesästä.

Ihanaa kesää ja lomaa kaikille lomalaisille!