ding dong, dinnertime

V: Kun muutettiin, mun ajatuksena oli mustavalkoinen sisustus. Mutta niin vaan sitä väriä sitten vaan tuli mustavalkoisen kaveriksi. Keittiössä olin luovuttanut ja päätin siellä tehostevärinä olevan sininen, mutta ei ikimaailmassa vihreä. No arvatkaa vain kahdesti, minkä väristä astiastoa Jani oli kerännyt. No vihreää.

Mulle keittiössä on ollut tärkeää laadukkaat astiat. Meiltä löytyykin paljon iittalaa ja, hackmania ja fiskarsia. Kesällä tehdyllä Turku reissulla otin kuitenkin askeleen muualle, kun aivan suorastaan rakastuin astiastoon. Tigerin muutaman euron/kuppo astiastoon.

Meidän astiat on ollut sitä tylsää yksiväristä. Tähän mennessä joko valkoista tai vihreää. Muumimukit -ja lasit on ollut pirtsakka poikkeus. Tämä astiasto vaan vei mennessään, enkä voi vieläkään olla kuin ihailematta.

Kipot sain ostettua vasta Espoosta, ne eivät olleet ehtineet vielä hyllyyn Turussa. Kippo-ostoksilla huomasin Espoosta löytyneen aivan eri kuviota olevat mukit. Onneksi ostin mukini Turusta, sillä tykkään tästä kuvasta enemmän kuin siitä toisesta. Tiedän, että nämä voi olla hyvinkin kappaleina, jos pääsevät taisteluun lattian kanssa, mutta ei auta kuin olla varovainen. Toisaalta, kahden euron kippo ei ehkä harmita yhtä paljon kuin vaikka kahdeksan tai kymmenen euron iittalakippo? Aavistuksen harmittaa, että ostin jokaista vain neljä kuuden sijasta.

Aasinsiltana kipoista ja kupoista pääsenkin siihen, että mua härnäilee aivan kamala sisustuskärpänen. Tahdon päästä tekemään asunnolle jälleen jotakin. Syksy on ovella, kuten myös ihanat koti-illat viltin alla kotosalla. Haaveilen erityisesti pienistä sisustusjutuista, mutta myös parista hyllystä, ruokapöydän uusista tuoleista ja makkarin ilmeen kokonaisesta muutoksesta. Mutta vähitellen, vähitellen.

Mitä te tykkäätte tästä rakkausastiastosta? Kiinnostaako sisustusjutut?

with invisible ink

V: Mun tatuointikuume on kova. Mutta oon päättänyt vihdoin toteuttavani pitkäaikaisen haaveeni ja otan syksyllä kauan haaveiden kohteena olleen kuvan. Liikkeenkin olen jo päättänyt, nyt enää pitäisi uskaltaa marssia sisään ja varata sitä aikaakin. Jännittää vaan niin kovasti!

Samalla mun haaveissa on myös toinen kuva. Mutta sen aion ottaa vasta, kun olen laihtunut siitä alkuperäisestä lähtöpainostani kymmenen kiloa. Onneksi olen jo hyvää vauhtia matkalla. Mutta mitä mä sitten tämän hetkisen tavoitteeni saavutettuani ottaisin?

Ei tarvitse kahdesti ajatella. Deathly hallows. Mä olen ikuinen pottertyttö ja aion ikuistaa kuvan siitä iholleni. Entä sitten, että ne on kirjoja ja elokuvia, mutta ne on myös mun lapsuus. Tatuoinnin sijainti on vielä mietintämyssyssä, korvan taakse, kylkeen tai niskaan/yläselkään. Jonnekin niistä. Naurattaa vain, jos kylkeen päädyn. Ensimmäiseni kun otan ranteeseen. Valkkaan selkeästi kipuystävällisimmät paikat.

Mulle on tärkeää, että tatuoinnilla on merkitys. En voisi ottaa tatuointia ilman merkitystä, ja hyvää sellaista. En hetken mielijohteesta tai ilman pitkää harkinta-aikaa. Mulla ei ole pakottavaa tarvetta värjätä koko ihoa musteella. Ajoittain tekee mieli ottaa tämä tatuointi ensin, mutta koska toisen - sen ensimmäisen merkityksenä on äiti, se menee mun tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi.

Mitä te tykkäätte tatuoinneista?

Kuvat: tumblr: deathly hallows tattoo

last days from my phone

V: Kamera ei ole kulkenut viime päivinä matkassa ja nyt on tyytyminen puhelimen kuviin. On se kai parempi kuin täysin kuvattomat postaukset.

Käytiin Hannahin ja Erikan kanssa viikolla Chicosissa syömässä. Oli kyllä superihanaa nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Mun syöminen osoittautui taas hankalaksi, mutta onneksi vähän ronkeloimalla sopiva annos saatiin kasattua ja oli kyllä hyvää. Kuva ei millään tavalla kyllä päästä ruokaa oikeuksiinsa.

Kotiin tuli kiikutettua myös kauan suunniteltu soda stream laite. Munhan piti hankkia se jo muuton yhteydessä, mutta monista syistä se vain jäi. Nyt tartuin prisman tarjoukseen ja niinpä nykyään myös meiltä löytyy sellainen. Ihan näppärä vekotin kyllä kieltämättä. Jani on kyllä päässyt käyttämään sitä mua enemmän. En ole niin limun ystävä, mutta kivennäisvedet yms. on enemmän mun juttu.

Ja hiukan ehkä turhaa, mutta pakko silti esitellä. Saatiin Erikalta lahjaksi mitä suloisimmat avaimenperät, joille on oma mökkinsä. Jos vaan saa tavaksi kotona aina ripustaa avaimet tuohon, niin ehkä loppuu ikuinen avainten etsiskely..

Eilisen aamun aloitin jo aikaisin aamulenkillä. Suunnitelmissa oli tehdä ensin pidempi lenkki, jonka päätteeksi suunnistaa prismaan ostamaan mulle ja Erikalle rannekkeita lintsille, sieltä kun ne saa jokusen euron halvemmalla. Varsinainen lenkki olikin mukava ja piristävä, kun sen teki poluilla ja varjossa. Mutta prismasta kotiin päin meno oli ihan oma lukunsa. Vaikka siinä vaiheessa kello oli vasta noin yhdeksän, aurinko paahtoi ja tuntui ihan että happi loppuu. Juoksu vaihtui kyllä kävelyyn ja kotiin asti pääsin. Mittari näytti yli kymmentä astetta enemmän kuin lenkille lähtiessä, huh huh, ilmankos oli kuuma.

Suunnistettiin linsille vähän yhdentoista jälkeen. Varsinkin Erika puhkui intoa, mua lähinnä hirvitti. En ole niitä, joiden pää ja vatsa kestää kovinkaan kummoista vetkutusta. Ensimmäisten laitteiden jälkeen tuntuikin, että ei tästä päivästä tule mitään! Muut kiljuu riemusta, minä lähinnä kivusta. Kieppi tai kieputin (ikinä muista kumpi on kumpi) sattui pahasti reisiin, salaman turvakaari painoi kipeisiin vatsalihaksiin ja myöhemmin vuoristoradan penkissä inhottavan ulkoneva ruuvi vaapi käsivarteen. Mitäs pienistä, kyllä se hauskanpitokin alkoi onnistua, kun pääsin vähän vauhtiin ja kroppakin ehkä aavistuksen tottui.

Valittiin erinomaisen huono lintsipäivä. Päivähän oli ihan läkähdyttävän kuuma - ja lintsi pursui ihmisistä. Jonoteltiin kiltisti laitteisiin samalla, kun aurinko porotti mulle ainakin jälleen mielenkiintoisia rusketusrajoja. Koettiin hämmennyksen hetkiä ukossa, kun edellä istuvan pojan kolikoista pullistelevat taskut lennättivät kaikki kolikot takana istuvien päälle. Ensin hämmennystä, sitten aavistus pelkoa oman naaman puolesta ja sen jälkeen enää vain huvittunutta naurua, oliko tämä tottakaan.

Sushin ystävänä päätin päivän aikana tankata vatsani sushilla. Huono päätös. Listaa selatessa jo harmitti, mutta vielä enemmän harmitti annoksen saavuttua ja sitä maistettua. Oudoksutti myös tarjoilijan hapan käytös. Tervehdys, kiitos ja heipat mun mielestä kun ainakin kuuluu asiakaspalveluun. Maha kuitenkin täyttyi ja päivä oli kokonaisuutena onnistunut ja hauska. Kotiin vietäväksi ostin vielä metrilakuja, Jani kun niistä tykkää kovasti.

Ja vielä loppuun muistutuksen sananen, että myös minä löydyn instagramista, @nihru. Oon nyt koittanut herätellä sitä henkiin, saapi seurailla. Seuraisin mielelläni myös muita sitten, seuraan nyt vain ihan muutamaa ja kaipailen kyllä lisää seurattavia!

do not give up, the beginning is always the hardest

V: Kaikki alkaa varmaan olla jo täynnä tätä "terveellistä elämää", salitreeniä jnejnejne. En aio siitä välittää, silti haluan ihan oman itseni vuoksi tehdä tälle kropalle nyt oikeasti jotakin. Tästä huolimatta turha pelätä, että blogi hukkuisi vaan sellaisiin postauksiin, en aio niihin keskittyä ellei sitä jotenkin toivota.

Oikeastaan mun "matka" alkoi jo kesäkuun lopussa. Oon siitä lähtien treenannut aktiivisemmin ja käynyt tapaamassa personal traineriani jo kuudesti. Onhan se paino jo pudonnut jonkin verran ja olo on kieltämättä parempi, energisempi eikä niin, miten sen sanoisi, pöhöttynyt. Silti mussa riittää paljon työtä.

1.8. aloitan toisen pt pakettini, tällä kertaa kymmenen kerran tapaamisjakson. Nyt aion panostaa vielä 110% ensimmäistä jaksoa enemmän. Mun tavoitteet ei ole mitään raivonopeaa ja aionkin siinä mielessä olla itselleni armollinen. En aio haukkua itseäni maan rakoon, jos joku päivä tulee epäonnistuttua. Mutta mä aion jatkaa silti, ja aion saavuttaa mun tavoitteet.

Tällä hetkellä mun suurin murhe on varmaan ruokailut. Ja erityisesti niiden kamala epäsäännöllisyys. Vannon aina aloittavani aamupalojen syömisen, lounastakin olisi ihan hyvä varmaan työpäivisinkin syödä, ei aina vaan jotain leipää tai hedelmää. Olen ruokailun kanssa ihan avuton.

Treenien jälkeiset palautusjuomat, proteiinipatukat yms. tuntuu aina olevan maitoproteiinipohjaista. Soijaproteiinijauhetta kyllä löytyy, mutta eikö noita nopsempiakin vaihtoehtoja voisi olla olemassa? Saa vinkata!!

Outoa tai ei, tällä hetkellä musta tuntuu äärimmäisen vaikealta ottaa ne "ennen" valokuvat. Koska tiedän kyllä, että niihin on sitten myöhemmin kiva verrata. Mutta äh, en jotenkin tunne oloani mukavaksi muutenkaan, joten sellaisten ottaminen tuntuu kovin haasteelliselta. Vaikka tiedän, että itsellenihän ne on vaan jäämässä, koska tuskin koskaan niitä haluan esitellä missään.

Olen liian nainen kertoakseni tarkkaa painoa, mutta tällä hetkellä se on kuitenkin mulle itselleni liikaa. Ja ihan terveellisyyden puolella pystyn pudottamaan useita kiloja.

Sinäänsä tässä kaikessa hassua on se, etten pidä treenattua ja pientä kroppaa ainoana hyvännäköisenä vartalomallina. Iso tai pieni, tärkeintä on se, miten itse siinä kropassa viihtyy ja miten sen kantaa. Itsevarmuus vaan on niin kaunista. Ja sitä mä lähden tavoittelemaan.

Kuvat weheartit.

enjoy the zoo

V: Tauko kirjoittamisesta käy vaan pidemmäksi ja pidemmäksi. Mutta mulla ei vaan ole ollut mitään blogattavaa, näin suoraan sanottuna. Oon vaan käynyt töissä ja treenaamassa.

Mulla lohkesi eilen hammas ja jännityksellä lähdin tänään aikaisin aamulla sitä korjauttamaan hammaslääkäriin. Ja nyt on hyvä hammas taas suussa, mitä nyt puudutuksen ansiosta meinasin monet kerrat syödä kieleni ja huuleni puhuessa. Aikaisesta Helsingissä olosta innostuneena lähdettiin Janin kanssa kohti Korkeasaarta!

Päivähän oli mitä loistavin ulkoilupäivä. Lämmintä piisasi, mutta mereltä puhalsi kiva viilentävä tuuli ja kyllä Korkeasaari tarjoaa myös kivasti varjoisia paikkoja huilata helteeltä. Ainut vain, että eläimetkin väsyneenä köllötteli kuka missäkin. Milloin oli hellyyttävä pesukarhu uimassa, alppikauris niskat vinkkuralla lepäämässä tai kameli kierossa nukkumassa. Väkeä riitti kuin sieniä sateella, mutta onnistunut päivä oli silti!

Pääsin kunnolla testaamaan kamerani toista objektiivia, jolla saa zoomattua paljon lähemmäs. Tykkäsin kyllä kovasti ja tuolla oli ainakin tosi näppärä.

Kotiin päästyä olin kyllä varman yhtä väsynyt kuin Korkeasaaren torkkuva tiikeri, mutta ainakin on kesäpäivästä nautittu.