last days from my phone

V: Kamera ei ole kulkenut viime päivinä matkassa ja nyt on tyytyminen puhelimen kuviin. On se kai parempi kuin täysin kuvattomat postaukset.

Käytiin Hannahin ja Erikan kanssa viikolla Chicosissa syömässä. Oli kyllä superihanaa nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Mun syöminen osoittautui taas hankalaksi, mutta onneksi vähän ronkeloimalla sopiva annos saatiin kasattua ja oli kyllä hyvää. Kuva ei millään tavalla kyllä päästä ruokaa oikeuksiinsa.

Kotiin tuli kiikutettua myös kauan suunniteltu soda stream laite. Munhan piti hankkia se jo muuton yhteydessä, mutta monista syistä se vain jäi. Nyt tartuin prisman tarjoukseen ja niinpä nykyään myös meiltä löytyy sellainen. Ihan näppärä vekotin kyllä kieltämättä. Jani on kyllä päässyt käyttämään sitä mua enemmän. En ole niin limun ystävä, mutta kivennäisvedet yms. on enemmän mun juttu.

Ja hiukan ehkä turhaa, mutta pakko silti esitellä. Saatiin Erikalta lahjaksi mitä suloisimmat avaimenperät, joille on oma mökkinsä. Jos vaan saa tavaksi kotona aina ripustaa avaimet tuohon, niin ehkä loppuu ikuinen avainten etsiskely..

Eilisen aamun aloitin jo aikaisin aamulenkillä. Suunnitelmissa oli tehdä ensin pidempi lenkki, jonka päätteeksi suunnistaa prismaan ostamaan mulle ja Erikalle rannekkeita lintsille, sieltä kun ne saa jokusen euron halvemmalla. Varsinainen lenkki olikin mukava ja piristävä, kun sen teki poluilla ja varjossa. Mutta prismasta kotiin päin meno oli ihan oma lukunsa. Vaikka siinä vaiheessa kello oli vasta noin yhdeksän, aurinko paahtoi ja tuntui ihan että happi loppuu. Juoksu vaihtui kyllä kävelyyn ja kotiin asti pääsin. Mittari näytti yli kymmentä astetta enemmän kuin lenkille lähtiessä, huh huh, ilmankos oli kuuma.

Suunnistettiin linsille vähän yhdentoista jälkeen. Varsinkin Erika puhkui intoa, mua lähinnä hirvitti. En ole niitä, joiden pää ja vatsa kestää kovinkaan kummoista vetkutusta. Ensimmäisten laitteiden jälkeen tuntuikin, että ei tästä päivästä tule mitään! Muut kiljuu riemusta, minä lähinnä kivusta. Kieppi tai kieputin (ikinä muista kumpi on kumpi) sattui pahasti reisiin, salaman turvakaari painoi kipeisiin vatsalihaksiin ja myöhemmin vuoristoradan penkissä inhottavan ulkoneva ruuvi vaapi käsivarteen. Mitäs pienistä, kyllä se hauskanpitokin alkoi onnistua, kun pääsin vähän vauhtiin ja kroppakin ehkä aavistuksen tottui.

Valittiin erinomaisen huono lintsipäivä. Päivähän oli ihan läkähdyttävän kuuma - ja lintsi pursui ihmisistä. Jonoteltiin kiltisti laitteisiin samalla, kun aurinko porotti mulle ainakin jälleen mielenkiintoisia rusketusrajoja. Koettiin hämmennyksen hetkiä ukossa, kun edellä istuvan pojan kolikoista pullistelevat taskut lennättivät kaikki kolikot takana istuvien päälle. Ensin hämmennystä, sitten aavistus pelkoa oman naaman puolesta ja sen jälkeen enää vain huvittunutta naurua, oliko tämä tottakaan.

Sushin ystävänä päätin päivän aikana tankata vatsani sushilla. Huono päätös. Listaa selatessa jo harmitti, mutta vielä enemmän harmitti annoksen saavuttua ja sitä maistettua. Oudoksutti myös tarjoilijan hapan käytös. Tervehdys, kiitos ja heipat mun mielestä kun ainakin kuuluu asiakaspalveluun. Maha kuitenkin täyttyi ja päivä oli kokonaisuutena onnistunut ja hauska. Kotiin vietäväksi ostin vielä metrilakuja, Jani kun niistä tykkää kovasti.

Ja vielä loppuun muistutuksen sananen, että myös minä löydyn instagramista, @nihru. Oon nyt koittanut herätellä sitä henkiin, saapi seurailla. Seuraisin mielelläni myös muita sitten, seuraan nyt vain ihan muutamaa ja kaipailen kyllä lisää seurattavia!