V: Mun tatuointikuume on kova. Mutta oon päättänyt vihdoin toteuttavani pitkäaikaisen haaveeni ja otan syksyllä kauan haaveiden kohteena olleen kuvan. Liikkeenkin olen jo päättänyt, nyt enää pitäisi uskaltaa marssia sisään ja varata sitä aikaakin. Jännittää vaan niin kovasti!
Samalla mun haaveissa on myös toinen kuva. Mutta sen aion ottaa vasta, kun olen laihtunut siitä alkuperäisestä lähtöpainostani kymmenen kiloa. Onneksi olen jo hyvää vauhtia matkalla. Mutta mitä mä sitten tämän hetkisen tavoitteeni saavutettuani ottaisin?
Ei tarvitse kahdesti ajatella. Deathly hallows. Mä olen ikuinen pottertyttö ja aion ikuistaa kuvan siitä iholleni. Entä sitten, että ne on kirjoja ja elokuvia, mutta ne on myös mun lapsuus. Tatuoinnin sijainti on vielä mietintämyssyssä, korvan taakse, kylkeen tai niskaan/yläselkään. Jonnekin niistä. Naurattaa vain, jos kylkeen päädyn. Ensimmäiseni kun otan ranteeseen. Valkkaan selkeästi kipuystävällisimmät paikat.
Mulle on tärkeää, että tatuoinnilla on merkitys. En voisi ottaa tatuointia ilman merkitystä, ja hyvää sellaista. En hetken mielijohteesta tai ilman pitkää harkinta-aikaa. Mulla ei ole pakottavaa tarvetta värjätä koko ihoa musteella. Ajoittain tekee mieli ottaa tämä tatuointi ensin, mutta koska toisen - sen ensimmäisen merkityksenä on äiti, se menee mun tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi.
Mitä te tykkäätte tatuoinneista?
Kuvat: tumblr: deathly hallows tattoo
Jos mä ottaisin tatuoinnin, se vois olla kuoleman varjelukset. Mun mielestä tatuoinnit on kivoja, mutta en tiiä ottaisinko itselleni.
VastaaPoistaSe vaan on kaunis, ja silti merkityksellinen. :)
PoistaEihän niitä jokaisen tarvitsekaan ottaa iholleen, ja ymmärrän kyllä, onhan ne ikuista.
Tatuoinnit on ihania, mutta en itelleni semmost haluis :D Mullekki on tärkeetä että tatuoinnissa on se joku tietty merkitys, ja semmoset hetken mielijohteesta tehdyt kännitatuoinnit on jotain ihan kauheeta :o
VastaaPoistamut tää on kiva postaus, tykkään sun kirjotustavasta^^ :D
Jep niin on! Tosin jokaisen oma asiahan ne on, mutta omaan ihoon sellaista ei ikinäikinä tule! Musta tuntuu, että olisi noloa edes vastata, ettei kuvalla ole merkitystä, jos (kun) sen merkitystä joskus kysyttäisi.
PoistaKiitos paljon! :)
Itse haluisin joskus pienen tatuoinnin.. :) Hieno banneri! :)
VastaaPoistaPienet on kivoja : ) Kiitos!
PoistaKaikilla tatuoinneilla on merkitys!
VastaaPoistaVarmaankin jonkinlainen joo, mutta tarkoitin kummempaa : D
Poistamä rakastan tatuointeja! pieniä kuin isojakin. vaikka olen vielä kovin nuori, niin tatuoinnit on mietinnässä jo.
VastaaPoistasulle sopis tosi hyvin tatuointi!
Voihan niitä vahrain jo pohtia! :)
PoistaKiitos, toivottavasti! :D
Oww ihana blogi! :) Tykkään ite tatuoinneist tosi paljon, haluisin itelleni nilkan ympäri tikku-ukkoja jotka pitää toisistaan kiinni :)
VastaaPoistaKiitti!
PoistaKuulostaa hauskalta idealta! : )
Mä tykkään tatuoinneista, mutten kuitenkaan itse haluaisi. Ja hei ihana toi banneri ! (-;
VastaaPoista♡ http://nobodyseesanditsgood.blogspot.fi
Onneksi niitä ei ole pakko ottaa, ellei haluakaan! :) Kiitos!
Poistatatuoinnit on upeita, mutta mielestäni ei ole järkevää ottaa tatuointia jossa ei ole merkitystä :D itse en ehkä ota koskaan minkäänlaista mustetta iholleni
VastaaPoistaJepjep. :)
PoistaEi kaikkien tarvitsekaan onneksi. :)
mä en oo jotenkaa koskaan ajatellu ottavani minkäänlaista tatuointia, ainakaan mitään kauhean suurta. Kuitenki jossain kohtaa mua rupeis kaduttamaan ja luulisin että sen tatuoinnin poistaminen ei oo mitään kovin mukavaa puuhaa.. Mutta onhan ne jotkut tatuoinnit hienoja ! :-)
VastaaPoistaSiksipä sitä tatuointia kannattaakin pohtia huolella, että jaksaako sitä katsella vanhaksi saakka iholla, kun poistattaminen on oma numeronsa joo.
Poista