torstai 20. kesäkuuta 2013

muu maa mustikka, oma maa mansikka

V: Huh huh, nyt on kotiuduttu takaisin omaan rakkaaseen kotiin Tallinnasta. Lähdettiin reissuun jo varhain maanantaina ja tänään vihdoin vähän ennen kymmentä illalla avattiin kotiovea. Kaikinpuolin reissu oli kyllä mahtava, vaikka mukaan mahtuikin vähän kyyneliä ja turhautumistakin. Antaa kuvien kuitenkin puhua.













Eli tältä näytti meidän hotellihuone. Niin paljon hienompi kuin edellinen huone, joka tuolta saatiin viime reissulla. Kuusi kerrosta ylempänäkin ja oli kyllä upeat maisemat ikkunasta. Ihan ikävä jää. Hissillä mentiin ylös niin nopsakasti 13. kerrokseen, että huono olo tuli ja alas tullessa korvat napsahti joka kerta lukkoon.







Aamut aloitettiin hotellin aamiaisella. Josta tosin Jani pääsi paremmin nauttimaan, mun aamiainen kun kattoi tasan leivän graavilohella ja kurkulla. Jälkkäriksi napostin hunajamelonia ja appelsiinia, joka aamu...









Olin jotenkin tosi laiska kuvaamaan ensimmäisinä kahtena päivänä.. Tiistailta napsin lähinnä vain nämä kuvat ravintolasta, jossa käytiin syömässä Rocca al Maressa. Muuten ihan kiva, mutta annoksessa oli vaikka mitä, jota siinä ei pitänyt olla. Mm. tomaattia, jota ei missään nimessä olisi saanut olla. Hengissä selvisin, vähän huulia kutitteli.







Illalla ikkunasta näkyi sateenkaari vaikka kuinka pitkään. Samalla vähän näkymiä sieltä ikkunasta.





















Keskiviikkona olisin halunnut lähteä eläintarhaa katsomaan, mutta Jani ei suostunut. Mälsää. Lähdettiin sitten ihan ilman päämäärää kävelemään katuja ja tutkimaan, mitä vastaan tulee. Mulla on kamera täynnä kuvia noista raitiovaunuista, ne on vaan kaikessa kamaluudessaan jotenkin vaan hienoja...









Kiivettiin kukkulan päälle ja löydettiin tosi söpö kahvila, jonka myyjä oli mitä mukavin. Kuuman kesäpäivän kunniaksi hörpättiin vähän janojuomaa. Istuttiin tossa ehkä vajaa puoli tuntinen ja mä sain ihan kunnon rusketuksen pintaan...











Jalat veivät kun veivätkin meidät vanhaan kaupunkiin, vaikka ensin ajateltiin ettei sinne jaksettaisi taas lähteä. Me kun oltiin siellä juuri kaksi viikkoa sitten. Kävi kuitenkin miten kävi ja siellä oltiin. Jani olisi halunnut mennä jousiammuntaan, mutta ei raaskittu hinnan vuoksi. Taisi kuitenkin harmittaa, kun loppupäivät jankkasi tosta, että pitää päästä kokeilemaan.









Sitten vähän juorutaan puhelimessa näköalapaikalla...













Kierrettiin vanhaa kaupunkia eri reittiä kuin viime kerralla, poikettiin eri kaduilla ja löydettiin ihan mahtavia näköalapaikkoja. Kaksi viimeistä oli niin ihanalta paikalta. Eikä se ollut edes mikään turistirysäspotti, kuten se, jolla kaksi viikkoa sitten vierailtiin. Rauhassa saatiin katsella, kuvailla ja levähtää muurilla.







Äkkiä kulman takaa kuului kovaa kolinaa ja räminaa ja mikäs muukaan se sieltä puksutteli kuin juna!







Musta vaan jotenkin niin kiva ja kaunis teksti maalattuna seinään.











Nälkäisenä suunnattiin tuttuun vapiaanoon keskustassa syömään. Ja tein taas sen virheen ja tilasin pestopastan. Vaikka kokki vakuutti, ettei pestossa pitäisi olla parmesaania niin kyllä siinä vaan oli. Onneksi Jani nautti annoksestaan, mullakin maku oli ihan kohdillaan, mutta muuten jäi huonot fiilikset. Oli suunnattava hotelliin huilaamaan allergiakohtausta pois.









Tänään suunnistettiin tuhottoman painavien laukkujen kanssa pelaamaan biljardia sataman läheiseen keilahalliin. Halpaahan tuo huvi oli, kaksi tuntinen maksoi vaivaiset viisi euroa. Janihan tuon pelin ihan vei ja voitti kaikki pelit, mutta hauskaa se oli silti.







Ostoksia tein niin paljon, että hävettää ihan myöntääkään.. Niistä teen kuitenkin oman postauksen lähipäivinä.

Toivotteko kuvia, videota vaiko ehkä molempia?

10 kommenttia:

  1. ihania kuvia ! upean näköinen huone :) aww miten suloinen tuo sinin puksuveturi on :33 oli varmasti superkiva reissu (: !

    ++ kuvia ja videoita !

    VastaaPoista
  2. Ompas hienoja kuvia ja nuo paikat näyttää kivoilta ja ruoka herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  3. tosi kiva blogi, ihana banneri ja favicon :) tää ulkoasu on nii kiva tällänen yksinkertanen, tykkään paljon :)

    justnothingmorethanlife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tee videona ostosten esittely ? :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Oho miten en maininnutkaan!
      Radisson Hotel Blu Tallin :)

      Poista