keskiviikko 23. tammikuuta 2013

kissakuume!!!!!

V: Mulla on niiiiiin valtava kissakuume, että mä en enää kestä!!!!







Tosiasiahan on se, että mä olin jo niin tottunut niihin karvapalloihin jaloissa. Kun keittiössä avasi tonnikalapurkin tai kokkaili katkaravusta, siellä oli poikkeuksetta myös joku jaloissa vinkumassa. Kun oli paha mieli ja hautautui sohvan pohjalle, käpertyi toinen kainaloon tuhisemaan. Kotiin tullessa jostakin kuului "mau" ja pian sitä oltiin puskemassa ja kiehnäämässä.



Oon ihan toivoton kissanainen ja tiedän sen hyvin. Ikävää on se, että Jani on noille ronteille allerginen. Ollaan kuitenkin suunniteltu kissan ottamista. Mä en vaan kestä, jos en saa omaa palleroa. En vaikka noita kahta voin mennä rapsuttelemaan milloin vain äidin luokse. Pitäisi vain kysyä, saako tänne asuntoon ottaa kissaa. Entä jos ei???!?!?!?






we♥it kaikki kisut





Ei muuta kuin että MIJAUUU!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

hiljaa hyvä tulee

V: Mun kaikki aika menee jotenkin tän asunnon laittamisessa. Koko ajan ramppaan joko hankkimassa jotakin, puran jotakin, olen töissä tai rättiväsyneenä sohvan pohjalla tuijottamassa telkkaria. Blogi on jäänyt laittoman vähälle huomiolle kaiken tän hääräämisen kanssa.

VIHDOIN täällä alkaa kuitenkin näyttää aika hyvältä! Verho-ostoksille on päästävä heti ja tauluja pitäisi saada enemmän seinälle plus koottua muutamat tuolit ja yöpöytä. Muuten alan vähitellen olla iloinen tän kanssa. Enköhän pian tännekin saa kuvia laitettua ja kyllä asunto tupareihin mennessä on kunnossa. Jee!













Kaiken laittamisen keskellä on ollut myös hetkiä, jolloin on saanut rentouduttua. Eilen Jani innostui mojitojen sekoittelusta. Vietettiin mukavaa ja rauhallista iltaa/yötä miettimättä ollenkaan asunnon laittamista!





Hyvää alkavaa viikkoa!


torstai 3. tammikuuta 2013

new home

V: Voi muutto, minkä teit! Olin koko lomankin ihan kiireinen ja oon sitä edelleen ton kaiken muuttohässäkän kanssa. Tänään vihdoin kuitenkin pääsin tyhjään asuntoon ja sain vietyä ekoja tavaroita. Piti sitä käydä ikeaakin rikastuttamassa.

Mulla on vähän ongelmaa lamppujen kanssa eikä tänään ollut asunnolla kameraakaan mukana, mutta saatte muutaman (huonolaatuisen) kuvan, joista näkee ehkä vähäsen. :)




Eli kun ulko-ovesta sisään tullaan, on näkymä suunnilleen tämä. Eteinen on kyllä pidempi, mutta se ei onnistunut tähän kuvaan päätymään. Oikealla keittiö, edessä olevan oven takana on kylppäri, vasemman oven takana vaatehuone, jonka oven jälkeen avautuu olkkari.




Ja tässä siis sitä kyseistä olkkaria. Ovi vie parvekkeelle. Ja tästä näkee hyvin sitä lamppuongelmaa.. Toi roikkuu alhaalla eikä siinä ole vielä mitään muuta kuin lamppu kiinni. 




Ja pimeä kuva parvekkeelta. Siellä on tällä hetkellä vaan pieni pöytä, mutta panostan sen huonekaluihin varmaan muutenkin vasta lähempänä kevättä ja kesää.




Olkkarin vasemmalta seinältä pääsee sitten makkariin. Sekin on leveämpi, mitä kuva antaa olettaa. Tässä ei mm. näy vaatekaappia, joka on vasemmalla seinällä. Sängyn pitäisi tulla huomenna ja lamppua tulisi nostaa -paljon. 




Myös makkarista pääsee vaatehuoneeseen. Hyllyjen vastakkaisella seinällä on vaatetankoa ja lisää hyllyjä, mutta siitäkään ei nyt ole parempaa kuvaa. Vaatehuone on kuitenkin ihan tilava. Nyt vaan tosi karu.






Ja vähän murheellisen karu kylppäri. Tonne on tarkotus tulla pesukone ens maanantaina. Mä en todellakaan tiedä, miten mahdun kuivattamaan tuolla pyykkejä, mutta kai sitä jotain sitten keksii! Viimeistään sen voi lätkäistä keskelle kylppäriä kuivatuksen ajaksi.




Eteisestä aukeavaa näkymää keittiöön. Ruokapöytäkin tonne ilmaantuu vasta maanantaina ja koko keittiön lamppu lojuu vielä tossa lattialla, jee!




Keittiön takaseinältä eteisen suuntaan. Magneettitaulun alle on joskus tulevaisuudessa tulossa työpöytää... 


(ja äiti ei halunnut olla kuvassa, sillä oli kuulemma huono hiuspäivä!)




Ja keittiö on tosiaan tilava ja sen jatkona on tollanen.. tila. Oon mietitnyt siihen vierassänkyä/vuodesohvaa, mutta toi nurkkaus on kyllä vielä ihan mietintämyssyssä enkä vielä tiedä mitä sille teen. Nyt siellä on tosiaan olkkarin lamppu jotain valoa antamassa, kun kattolamppu saadaan kattoon vasta lauantaina. En osaa ite sitä asentaa,  kiinnityssysteemi lampussa ja katossa on eri. :D




Ja sitten vielä keittiöstä olkkariin/makkariin avautuvaa näkymää. Ovet typerästi auki kylppäriin ja vaatehuoneeseen.. 





Mutta ehkä näistä jotain selvää saa. Mitä sanotte? :)