keskiviikko 18. tammikuuta 2012

tylsä tavallinen ilta

V: Mun piti ehtiä päivittelemään jo viime viikon lopussa, mutta en ehtinyt/jaksanut sitten vaivautua blogin puolelle, sori! Toisaalta, nyt mulla on ainaskin enemmän kerrottavaa!



Perjantaina meillä vihdoin loppu nukketeatteriprojekti. Sinäänsä vähän harmi, meillä oli lopulta kuitenkin hirveen hauskaa sitä tehdessä ja aika kulki ihan siivillä. :-D Ihan hyvä siitä tuli, ja lapset tykkäsi.








Tajusin vasta nyt, että tää kuvahan on keskeneräisestä näyttämöstä. :-( Toi silta rakennettiin fiksummin yms.





Nukethan meillä oli tehty vanhoista sukista. Tässä prinsessa!
Eilen pääsin pitkästä aikaa töihinkin ja huh huh viihdyin siellä niin hyvin! Sijaistelen siellä nyt kevään mittaan, ja vakkarin paikkaakin kuulemma hyvällä lykyllä voisi olla tiedossa. :-) Pitääpi mennä juttelemaan helmikuussa siitä uudelleen. Oon kyllä innoissani!! Ei tarvis lähteä työnhakuhässäkkään, ja tuolta tietäis, että mukava paikka. Mutta pysyttelen vielä jalat maassa, sillä nimiä ei oo papereissa, joten mikään ei ole täysin varmaa.



Tänään mun oli tarkotus tehdä jotain, mutta vetäisin melkein kahden tunnin päikkärit ja mieli on tosi maassa. Päädyin sitten lahnaamaan koko illan kotona. Mutta sain kerrankin ihan hyvän kuvan Nupusta, eikä se vienyt edes kummankaan hermoja!





Vähän jarmittaa, kun tarkennus on masussa eikä kasvoissa, mutta pikkuvirheitä. Tota vilperttiä on tosi vaikee kuvata niin, et ois ollenkaan tarkka & silmät auki.. :-D Ne on niin ihanan isot!



Onneksi huomenna on jo torstai, vaikka oon eläny jo koko tämänkin päivän ihan torstaissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti