Hän on täällä, ja minä myös!

Hei taas. Instagramia seuranneet, ja ehkä vähän kalenteriakin katsoneet osaakin varmasti päätellä, että meidän poika on täällä! Ollut huomenna jo kuukauden verran. 4040g ja 53cm puhdasta rakkautta saapui pusuteltavaksi 11.10. ♥

Siitä saakka olen elänyt pienessä vaaleansinisessä vauvakuplassa. Vaikkei meillä aina helppoa olekaan tämän kuukauden aikana ollut, niin se on varmaa että rakastan tuota pientä ihmistä enemmän kun osasin koskaan villeimmissäkään kuvitelmissani kuvitella.

Mutta sitten päästäänkin blogiasiaan. Monesti viimeisissä postauksissa olen pohtinut blogin tulevaisuutta. Edellisessä kovin vannoin sen jatkuvuutta. Sitten se olo vaan huononi ja blogille ei tullut vaivattua yhtään positiivist ajatusta. Lopulta melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen saapui elämäni muuttanut poika. En ollut enää ollenkaan varma siitä, haluanko jatkaa blogia. Tai julkaista kuvia ja juttuja lapsestani.

Mutta nyt kuukauden jälkeen olen varmempi, kun tiedän oikeasti millaista on elää tuon pienen, vaikkakin jo hurjaa vauhtia kasvaneen kääröni kanssa. Kyllä mä haluan jatkaa bloggaamista. Mutta haluan pitää myös lapsellani tietyn yksityisyyden. Julkaistavissa kuvissa haluan olla tarkka, enkä varmaankaan tule julkaisemaan pojan nimeä blogin puolella. Mutta muuten haluan vielä jatkaa!

Mutta mitä noin muuten meille sitten kuuluu? No hyvää! Joka päivä tuntuu kuuluvan jollain tavalla parempaa. Sitä oppii joka päivä enemmän, on varmempi. Poika on alkanut viimeisen viikon aikana nukkua yölläkin vähnä paremmin alun tunnin tai allekin heräämisvälien jälkeen. Nyt kiskotaan unta aika tarkalleen kolme tuntia, syödään ja käydään takaisin unille. Harvassa on ollut nyt ne alun yöt, kun yöllä oli vielä paras aika valvoa ja seurustella vanhempien kanssa. Kun vanhemmista olisi kiva vähän nukkuakin.
Ja voi mikä hymypoika hän onkaan. Kovin varhain alkoi tulla ne ensimmäiset hymyt, jotka selvästi tarkoituksella hymyillään. Päivän yli kolmiviikkoisena. Mutta niinhän hän vaan kasvoikin pitkään masussa, joten ehkä tosiaan se pitää paikkaansa, että sitten hymy voisi irrota jo varhain.

Tällä viikolla päästään myös muuttamaan takaisin kotiin. Meillä on ollut siis kotona kylppäriremontti, ja ollaan kaksi kuukautta eletty evakossa mun äidin luona. Nyt se on vihdoin valmis ja päästään siirtämään tavaroita kotiin. Että voi ihminen olla siitäkin innoissaan! Jos tää bloggaaminen ja kuvien ottaminenkin helpottuu, kun ei tarvitse ahtaasti toisten nurkissa nyhvätä..

Vieläkö siellä on joku? Mitä teille kuuluu?