keskiviikko 22. tammikuuta 2014

"ootko sä lopettanut bloggaamisen?"

Tottatosiaan, mua ei ole pahemmin blogissa näkynyt, vaikka aktiivisesti olenkin taka-alalla häärännyt. Muokannut pieniä juttuja blogin ulkoasussa ja ajatuksissa vähintään blogi on ollut usein. Kai voisi kuitenkin sanoa, että olen potenut jotakin "blogimasennusta", ei vain ole innostanut. Kuvia olen ottanut lähinnä puhelimella ja niitäkin laiskasti. Mitä harvemmin sen kamerankin esiin kaivaa, sitä hankalampaa se on! Mutta otsikkoon vastatakseni; ei, mä en ole lopettanut. Mä yritän kovasit tässä taas palailla ja kirjoittaa. Jos ketään enää täällä on seuraamassa edes!

Koska mulla ei juuri nyt ole kummempaa kerrottavaa, kuvaoksennan tähän kuulumisiani menneiltä viikoilta:



1.&2. Vietettiin tyttöjeniltaa Hannahin ja Erikan kanssa. Aloitettiin ensin kokkaamalla ja syömällä meillä hyvää ruokaa ja jatkettiin sitten vielä iguanaan.



3. Laittauduin hiukan en muista edes mitä varten. Oliskohan ollut pikkujoulut.
4. Valmistauduttiin aika vaatimattomasti jouluun. Olkkarissa ja keittiössä meillä sentään oli jouluvalot!



5. Leivottiin ja koristeltiin joulua varten Janin kanssa myös pipareita.
6. Joulupäivänä oltiin viettämässä joulua mun isovanhempien luona. Mummi oli leiponut jouluhalon. Oli kuulemma hyvää, eikä munkaan versiossa ollut valittamista! Ulkonäkö oli vain jouluhalossa kauniimpi.



7.&8. Itse jouluaattoa vietettiin meillä, mun äiti ja sisko tuli viettämään sitä myös meille. Ei otettu mitään stressiä ja joulupöydän ruoat pidettiin niissä lemppareissa, ei mitään ylimääräistä. Myös joulupöydän koristelu oli maltillista, meillä oli pieni pöytäongelma mahtumisen kanssa, mutta hyvin toimi olohuoneen pöytä ruokia varten.



9.&10. Ja jottei epäselväksi kävisi, me leivottiin siis paljon pipareita, moneen eri otteeseen! Taisin leipoa tänä jouluna neljästä eri taikinasta, jos töissä lasketut piparit otetaan huomioon. Ja vieläkin on pari rasiallista pipareita kaapissa odottamassa syöjäänsä.



11. Käytiin Janin kanssa lasillisilla, kun Erika ja Harri valtasivat pariksi tunniksi meidän kodin. On muuten taattu, että juuri sellasena iltana tekisi kaikista eniten mieli olla kotona, kun on luvannut lähteä pois alta!
12. Epäedustavan kuvan osoittama annos on kyllä ihan herkullinen! Käytiin siis Erikan ja Hannahin kanssa Chico´sissa. Mulle ruoan saaminen on aina taitolaji ja tää on toistaiseksi ainut, mitä uskallan tuolla pistää suuhuni.



13. Sain joululahjaksi toivomiani lahjakortteja stadiumiin ja kävin kotiuttamassa itselleni vihdoin sykemittarin! Vielä me ei olla mittarin kanssa ihan kavereita, mutta enköhän mä vähitellen opi ymmärtämään sen sielunelämää ja se ei jatkuvasti hukkaa mun sykettä (tai ilmoita leposykkeeksi 212 tai kovan rasituksen jälkeen 90).
14. Salilla on muutenkin tullut käytyä paljon, miten nyt aina olen mitenkään jaksanut ja ehtinyt. Kuva on marraskuulta(?) ja toivon kyllä, että tosta on tapahtunut edistystä. Ens viikolla varmaan mittaillaan taas kehonkoostumusta, apua.



15. Sonjalla oli tuparit ja jaksoin laittautuakin hiukan edes normaalista arkilookista. Mua ihan harmittaa, että päiväkodilla pitää olla tylsästi.
16. Tein hyvää kanasalaattia, nam!



17. Joskus ennen joulua tilasin Gossip Girlin kaikki tuotantokaudet, kun vihdoin löysin sen alesta! Ahkerasti olen niitä töllötellyt jakson tai pari, kun on ollut ylimääräistä aikaa tai on laiskottanut.
18. Meidän kisujen lemppariherkku on kyllä edelleen ehdottomasti maito. Ei herkkunapit vaan maito. Jääkaappia avatessa ollaan jo vastassa maitolautasella huulia lipoen, harmi, ettei me kyllä joka päivä kisuille maitoa tarjoilla.



19. ...silti yön pimeinä tunteina alakaapissa ollut herkkunappipussi sai kyytiä ja nappulat joutui parempiin suihin. Näitä kissoja on kyllä vaikea yllättää, nykyään meillä on kaikki kissan suuhun sopiva yläkaapeissa.
20. Kävin äidin kanssa kahvilla. Ainut mulle sopiva makea herkku tuolta oli kookospallo, joka kyllä meni äidin suihin, ihan liian makeaa mun makuun!



21. Otettiin yksi ilta rennosti ja suunnattiin läheiseen leffateatteriin katsomaan se uusin hobitti. Mun hiukset on supertylsät ja pitäisi keksiä niille jotakin. Mua niin houkuttelisi otsatukka, mutta tiedän ettei se pysy mulla hyvänä, kiitos vaan pyörteen otsassa!
22. Kissamokoma hengailee jatkuvasti meidän pyykkitelineessä, ihan ilman mitään omatunnontuskia.

Mitä teille kuuluu?