Hän on täällä, ja minä myös!

Hei taas. Instagramia seuranneet, ja ehkä vähän kalenteriakin katsoneet osaakin varmasti päätellä, että meidän poika on täällä! Ollut huomenna jo kuukauden verran. 4040g ja 53cm puhdasta rakkautta saapui pusuteltavaksi 11.10. ♥

Siitä saakka olen elänyt pienessä vaaleansinisessä vauvakuplassa. Vaikkei meillä aina helppoa olekaan tämän kuukauden aikana ollut, niin se on varmaa että rakastan tuota pientä ihmistä enemmän kun osasin koskaan villeimmissäkään kuvitelmissani kuvitella.

Mutta sitten päästäänkin blogiasiaan. Monesti viimeisissä postauksissa olen pohtinut blogin tulevaisuutta. Edellisessä kovin vannoin sen jatkuvuutta. Sitten se olo vaan huononi ja blogille ei tullut vaivattua yhtään positiivist ajatusta. Lopulta melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen saapui elämäni muuttanut poika. En ollut enää ollenkaan varma siitä, haluanko jatkaa blogia. Tai julkaista kuvia ja juttuja lapsestani.

Mutta nyt kuukauden jälkeen olen varmempi, kun tiedän oikeasti millaista on elää tuon pienen, vaikkakin jo hurjaa vauhtia kasvaneen kääröni kanssa. Kyllä mä haluan jatkaa bloggaamista. Mutta haluan pitää myös lapsellani tietyn yksityisyyden. Julkaistavissa kuvissa haluan olla tarkka, enkä varmaankaan tule julkaisemaan pojan nimeä blogin puolella. Mutta muuten haluan vielä jatkaa!

Mutta mitä noin muuten meille sitten kuuluu? No hyvää! Joka päivä tuntuu kuuluvan jollain tavalla parempaa. Sitä oppii joka päivä enemmän, on varmempi. Poika on alkanut viimeisen viikon aikana nukkua yölläkin vähnä paremmin alun tunnin tai allekin heräämisvälien jälkeen. Nyt kiskotaan unta aika tarkalleen kolme tuntia, syödään ja käydään takaisin unille. Harvassa on ollut nyt ne alun yöt, kun yöllä oli vielä paras aika valvoa ja seurustella vanhempien kanssa. Kun vanhemmista olisi kiva vähän nukkuakin.
Ja voi mikä hymypoika hän onkaan. Kovin varhain alkoi tulla ne ensimmäiset hymyt, jotka selvästi tarkoituksella hymyillään. Päivän yli kolmiviikkoisena. Mutta niinhän hän vaan kasvoikin pitkään masussa, joten ehkä tosiaan se pitää paikkaansa, että sitten hymy voisi irrota jo varhain.

Tällä viikolla päästään myös muuttamaan takaisin kotiin. Meillä on ollut siis kotona kylppäriremontti, ja ollaan kaksi kuukautta eletty evakossa mun äidin luona. Nyt se on vihdoin valmis ja päästään siirtämään tavaroita kotiin. Että voi ihminen olla siitäkin innoissaan! Jos tää bloggaaminen ja kuvien ottaminenkin helpottuu, kun ei tarvitse ahtaasti toisten nurkissa nyhvätä..

Vieläkö siellä on joku? Mitä teille kuuluu?

last summer

Jotta voin aloittaa kuulumisten kirjoittamisen "puhtaalta pöydältä", ajattelin vielä käydä kesän mittaan instagramiin päätyneitä kuvia läpi. Olen mä näiden lisäksikin räpsinyt, puhelimella lähinnä, mutta en usko että sellanen kuvaoksennus blogiin sopii. Mun puhelin täytyy mahakuvista!

Kesän ehdottomia kohokohtia oli, kun suunnattiin autolla mun äidin kanssa kohti mökkiä. Harmillisen vähän olen viime kesinä ehtinyt aikaa viettää mökillä ja nyt vietetty viikko oli kyllä ihan luksusta. Nautiskeltiin ja otettiin rennosti, ei huolia. Alkukesän kylmyys oli juuri selätetty, meidän mökkiviikko oli kesän eka lämmin viikko. Voiko paremmin siis reissun ajoittaakaan, ei ollut vielä ne tappohelteet!

Vietin paljon mökillä aikaa lepäillen ja uskaltauduin järveen uimaankin pariin otteeseen. Jokseenkin se touhu vaan tuntui mahan kanssa hankalalta kavuta laiturilta järveen. Maltillisesti luin kirjaa laiturilla, mutta kyllä toi pötsi teki siitäkin touhusta epämukavaa pidemmän päälle!
Mökkireissun jälkeen suunnattiin yhdeksi yöksi turkuun hotelliin ja jatkamaan vaan huoletonta nautiskelua. Ja ai että mä rakastuin GreenZ ravintolaan ja salaattiini. Miksei noita ravintoloita ole kuin turussa? Tiedän kyllä, missä napani tästä lähtien täytän ollessani turussa.

Silti suurin osa kesästä meni kotona. Kun ne tappohelteet iski, en vaan jaksanut liikkua tuulettimen alta minnekään ellei ollut aivan pakko. Kaupassa käytiin iltamyöhällä ja happea haukattiin varhain aamulla tai vasta lähes yöllä, ja sillonkin oli musta liian kuuma! Onneksi kotoa löytyy noi kaksi karvakaveria, jotka uskollisesti piti mulle seuraa koko kesän. Erityisesti Luna on liimautunut mun seuraan ja osoittaa kovinkin huomiota masulle. Höntti!

Niin ja se maha. Se on iso! Paljon isompi tosin nyt, mutta kyllä se näissäkin on jo kiitettävä. Vasemmalla otettu kuva oli keskellä kamalia helteitä, kun lähdin ystäviä moikkaamaan ylhästä yksinäisyydestäni. Oikealla oleva kuva hiukan myöhemmin, kun kävin äitini kanssa kiertämässä Tove Janssonin näyttelyn Ateneumissa. Ja oli muuten ihana näyttely, kannattaa vielä käydä! Hetken ehtii, kohtahan se päättyy.

Loppukesästä tartuin myös cdon.com tarjoukseen ja tilasin itselleni frendien kaikki tuotantokaudet ihan pilkkahintaan. Oli siis aika aloittaa frendit maraton! Vielä mulla on puolitoista kautta jäljellä, ihan surettaa jo ennalta, että sitten ne on taas katsottu. Mitähän sarjaa sitä seuraavaksi malttaisi tuijotella?

Instagramissa mua voi tosiaan seurata @nihru

kahden kuukauden jälkeen

Onko tottakaan, että edellisestä kirjoituksesta on jo kaksi kuukautta.. Tosiaan tunnen itseni huonoksi ja laiskaksi bloggaajaksi. Mutta toisaalta ajateltuna, ei mulla ole pahemmin ollut mitään kirjoitettavaakaan. Raskautta en jotenkin liian yksityiskohtaisesti ole halunnut/osannut käsitellä blogissa, joten siitäkään en ole osannut kirjoittaa. Ja tosiaan oon saikkuillut nyt äitiysloman alkuun saakka, joka virallisesti alkoi tänään. Jotenkin hurjaa, sitä on koko ajana ajatellut äitiysloman alkavan, kun pienen saapuminen on aivan lähellä. Ja niinhän se on!
Ja vaikka en ole blogia kirjoittanut, on se ollut mulla ajatuksissa. Ja haluan jakaa viimeiset metrit masun kanssa ja kun vauva-arki alkaa. Valmistautukaa siis näkemään postauksia useammin. Mä harjoittelen taas kameran kiikuttamista mukanani!

Ensimmäisenä haluan päästä kertomaan mulle järjestetyistä ihanista baby showereista! Erika kutsui mun ihania ystäviä viettämään viime sunnuntaina iltapäivää meille. Ikävä syysflunssa vei tyttöjä, mutta onneksi myös moni pääsi paikalle, oli todella ihana nähdä kaikkia!

Tarjoilut oli nyyttäriperiaatteella. Ja voi namskis mitä kaikkea hyvää pöydästä löytyikään. Niin herkullisia, että eihän niistä ehtinyt ja muistanut kuvaakaan ottaa, kun piti hyökätä kimppuun! Erikan leipoma kakku sentään tuli kuvattua ennen kun sekin katosi parempiin suihin. Paljon ei kyllä tarjoiluista jäänyt jäljelle.

Iltapäivä kului kuulumisia vaihdellen ja jutellen. Ja paljon vauvajuttuja! Ystävät kirjoittivat jokainen myös lapulle veikkauksia pojan syntymäpäivästä, syntymäpituudesta sekä painosta. Lisäksi erillisille pikkulapuille jokainen kirjoitti nimiveikkauksia. Niitä on kyllä hauska päästä lukemaan sitten, kun ollaan päätetty pojan nimi varmasti. Meillä on kyllä ihana nimi valmiina, mutta eihän sitä varmaksi tiedä, näyttääkö poika nimeltä ja pitääkö nimeä vielä lähteä ehkä muuttamaan. Voi kun pian pääsisi jo ihastelemaan pientä!

Eikä poika ilman lahjojakaan jäänyt. Ystävät olivat löytäneet mitä ihanempia lahjoja pojalle, ja sain muutaman itsellenikin. Ja sellaisia leluja ja vaatteita, joita olisin hyvin voinut ostaa itsekin meidän pojulle! Kiitokset vielä kaikille muistaneille. <3

Ja nyt vain odotellaan. Lähipäivinä pitäisi pestä vielä viimeiset pikkupyykit ja pedata ehkä jo pieni sänkykin odottamaan käyttäjäänsä. Tosin ei ihan vielä, mutta pian. Mulla on joku pesänrakennusvietti taas päällä, voisin vain järjestellä kotona kaiken valmiiksi. Harmi, että tämä olo vähän rajoittaa ja tarvitsen moneen asiaan muiden apua. Mutta kyllä meillä valmista on, kun poika päättää saapua.

Ihanaa alkavaa syksyä!

potkuja

Sairaslomalla on oikeastaan tosi tylsää, kun pitää olla rauhakseen. Plääh. Sairasloma siis jatkui vielä viikolla supistusten ja selkäkipujen vuoksi, joten täällä sitä ollaan edelleen kotona. Perjantaina alkaa sitten neljän viikon kesäloma - vihdoin! Odotan niin innolla mökkireissua ja lähdetään äidin ja siskon kanssa myös Turkuun yhdeksi yöksi.

Postausaiheet on vähän kiven alla, kun mun päivät kuluu sängyllä löhöten tai jos oikein hurjaksi ryhdyn, siirryn sohvalle katsomaan gossip girliä. Eli kova on meno, ja paljon kuvattavaa.

Mutta jotta postauksesta ei ihan tylsä ja kuvaton tule, saatte pienen videon. Siellä se poju jumppailee! <3

kun ei vain tiedä, pitäisikö kirjoittaa

Innoissani kerroin pari viikkoa sitten, että saadaan pian tietää vauvan sukupuoli. Ja niin me totisesti kyllä saatiinkin tietää. Ei vaan tuntunut siltä, että haluaisin asiaa heti blogissa olla huutelemassa. Yllätyin oikeastaan siitä tunteesta itsekin. Vauvan sukupuoli vaan tuntui niin, no, henkilökohtaiselta. Mutta nyt asiaa pohdittuani, kyllä mä haluan sen kertoa ja muutenkin blogiin kirjoittaa. Kun näiden viikkojen aikana olen todella miettinyt sitäkin, että haluanko koko blogia sittenkään pitää. Mutta höpsikset näille fiiliksille ja hymyillen kohti tulevaa!

Ja kuten ehkä hiukan näistä vaatteista päätellä saattaakin - meille syntyy pieni poika. Kaikista tyttöoloistani huolimatta, osoittautui asukki kuitenkin pojaksi. Nyt olen elellyt menneet viikot vaaleansiniset lasit päässäni, enkä voisi olla onnellisempi.

Tämä postaus jää tyngäksi, sillä haluan päästä kertomaan monista jutuista omissakin postauksissaan, mutta kerronpa kuitenkin pikakuulumiset instagramkuvien kanssa. Mua voi siis seurata instagramissa @nihru.
[1.] Helteillä käytiin siskon kanssa ostamassa ekat suomalaiset mansikat, vaikkakin sitten kasvihuonemansikat, ja istuttiin espalla mutustamassa niitä. Hyvää oli, nyt kun ne oikeat kesämansikat vielä saataisiin!
[2.] Massu se kasvaa kovaa vauhtia!
[3.] Yritin kuvata vaateostoksia, mutta Jade oli eri mieltä. Ja on muuten joka ikinen kerta, kun kaivan vauvanvaatteet esille kuvatakseni. Siinä se kissa nököttää keskellä vaatekasaa.
[4.] Laiska aamu oli eilen. Tai oli oikeastaan laiska päivä. Vietän nyt kaksi viikkoa saikulla kipujen ja supistusten vuoksi. Toivottavasti olo helpottaa ja pääsen taas töihin, tai edes nauttimaan kesästä.

Ihanaa kesää ja lomaa kaikille lomalaisille!

jo toukokuun puoliväli

Blogikoomasta huomenta.

Välillä mä oikeasti mietin, että onko tässä bloggaamisessa enää mitään järkeä. Tää uusi osoite ja blogi ei tunnu ollenkaan omalta. En ole tyytyväinen ulkoasuun, mutta en saa sitä muokatuksikaan. Blaah, mitä ihania tekosyitä. Todellinen syy on, että mua on viime aikoina laiskottanut ihan pirusti. On vaan helpompi jättää kamera hyllylle ja nautiskella, kun kantaa sitä kameraa mukana ja koittaa ikuistaa elämää. Mutta olenko siihen tyytyväinen? En. Jälkeenpäin harmittaa. Eikä sitä asiaa ratkaista, kun ottamalla se kamera mukaan ja on vaan opeteltava räpsimään uudelleen. Mikä ihmeen kynnys sitä on oikeasti kantaa ja kaivaa laukusta? Niinpä.

Oon paljon pohtinut myös sitä asiaa, että haluanko blogia pitää vauvan syntymän jälkeen. Mitä kaikkea mä haluan silloin paljastaa elämästäni. Ja minkä verran mulla on kerrottavaa, jos rajaan vaikka kokonaan vauvan ja vauvan kanssa touhuilut ulkopuolelle. Kaikkea sitäkin tulee mietittyä, mutta pakkohan ne päätökset on joskus tehdä. Tällä hetkellä olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä mä haluan blogata. Kyllä mä haluan herätä täältä koomastani ja sen myös aion tehdä. Tiedän sanoneeni niin monet kerrat, mutta tää on vahvempi fiilis nyt. Niskasta kiinni ja ulkoasun kimppuun siis!

Mitä mulle sitten kuuluu kaikkien näiden viikkojen jälkeen, kun edellisen kerran kirjoitin maaliskuussa.. Ei oikeastaan niin suurta ja kummallista. Mahaa kasvatellessa, pienen liikkeitä ihmetellessä. Pääasiassa olen voinut tosi hyvin. Ajatus siitä, että reilu kuukausi kesälomaan ja kesäloman jälkeen ei enää kuukauttakaan töitä ennen äippäloman alkua on hurja, mutta niin tämä aika vaan menee. Toukokuu on puolessa välissä, kuten myös raskaudessa puoliväli ohitettiin keskiviikkona.

Oon edelleen jatkanut salilla käymistä ja liikkumista kaiken jaksamiseni mukaan. Kilot onkin onneksi pysynyt tähän saakka ainakin hyvin kurissa, mutta nythän niitä taitaakin vasta alkaa kuulua. Mutta toisaalta, pitääkö ihmisen stressata jostain sellaisistakin jatkuvasti. Voin hyvin ja se on tärkeintä, kerääntyneet kilot ehtii kyllä tiputtaa sitten myöhemmin. Kunhan nyt toki katsoo, mitä suuhunsa pistää.

Kohta pääsen kunnolla ostoksille. Tiistaina jos selville saataisiin pikkuviikarin sukupuoli. Nyt saattekin halutessanne heittää veikkauksia, onko hän tyttö vai kenties poika? Saa nähdä, kuka arvaa oikein!

Palaillaan, mä lupaan olla ahkerampi kameran sekä postausten kanssa!

elossa ollaan, ja täällä taas!

Blogi muutti, mutta hiljaiselo jatkui. Mua ihan oikeasti surettaa tämmönen huono bloggaaminen. Mutta nyt voin vihdoin jopa valoittaa, mistä tää superhiljaisuus on johtunut!

Tosiaan lähdettiin äidin kanssa kahdestaan reissaamaan merellä, käytiin päiväreissu Tukholmassa. Mä en ymmärrä miten onneton kuvaaja olin koko reissun ajan. Kuvasaldo on tasan eka kuva kampista, kun odottelin äitiä ja toinen on paluumatkan aamiaiselta. Näiden kahden lisäksi otin yhden kuvan ravintolasta, jossa syötiin Tukholmassa, mutta sitä en tahdo julkistaa edes. Niin mikä bloggaaja... Reissu oli kuitenkin onnistunut ja sitä ihan oikeeta rentoutumista parhaimmillaan sekä laatuaikaa äidin kanssa. Mutta ei tääkään reissu se oikea syy hiljaisuudelle ollut!

Se todellinen syy hiljaisuudelle on tässä. Mä olen ollut niin uppolaiskaväsynyt sekä muutenkaan voinnissa ollut kehumista. Meille tosiaan syntyy syksyvauva. Ollaan ihan onnesta soikeina! Ja oon halunnut hihkua tätä heti plussasta, mutta parempi oli hyssytellä vielä. Väsymys teki siitä helppoa!

Nyt meneillään rv13+3, eli vielä hyvin alkutaipaleella tosiaan ollaan. Olo alkaa kuitenkin olla jo parempi, joten eiköhän elämä vähitellen taas ala bloginkin puolella kukoistaa. Painin vielä bannerin kanssa, mutta eiköhän siitäkin ihan hyvä vielä tule.

Tynkäiset moikat täältä laiskanlinnasta, elossa ollaan - voisko sanoa, että pitkästä aikaa!

aika aloittaa alusta

V: Olen useampaankin otteeseen puhunut oman blogin perustamisesta. Nyt olen päätökseni tehnyt ja aion siis siirtyä uuden blogin puolelle 15.3. eli ensi lauantaina. Blogilla ei ole muita kirjoittajia, Erika jää tämän blogin puolelle ja päättää itse jatkosta.

Take me to infinity on ollut mulle iso juttu ja olen viihtynyt sen parissa, mutta nyt on aika aloittaa bloggaaminen taas yksin. Tiedän, että viime aikoina olen ollut todella hiljainen, mutta tää blogi on vaan tökkinyt pahasti, ei ole tuntunut enää omalta. Nyt inspistä löytyy, mutta uudella osoitteella. Toivottavasti löydän teidät myös uudesta osoitteesta!

On aika sanoa kiitos ja näkemiin tämän blogin osalta. Kestihän se monta vuotta. Mutta ei tämä ole loppu, tämä on uuden alku.

Jatkossa mut voi löytää osoitteesta:

witheverystep-viivi.blogspot.fi/

Fiksailen ulkoasun ja kaikki kuntoon muuttopäiväksi, mutta liittyä voitte jo. En tiedä saanko siirrettyä vanhoja tekstejä, tai haluanko niin edes tehdä. Saa nähdä. Nyt se on näkemiin!

kuva täältä

"ootko sä lopettanut bloggaamisen?"

Tottatosiaan, mua ei ole pahemmin blogissa näkynyt, vaikka aktiivisesti olenkin taka-alalla häärännyt. Muokannut pieniä juttuja blogin ulkoasussa ja ajatuksissa vähintään blogi on ollut usein. Kai voisi kuitenkin sanoa, että olen potenut jotakin "blogimasennusta", ei vain ole innostanut. Kuvia olen ottanut lähinnä puhelimella ja niitäkin laiskasti. Mitä harvemmin sen kamerankin esiin kaivaa, sitä hankalampaa se on! Mutta otsikkoon vastatakseni; ei, mä en ole lopettanut. Mä yritän kovasit tässä taas palailla ja kirjoittaa. Jos ketään enää täällä on seuraamassa edes!

Koska mulla ei juuri nyt ole kummempaa kerrottavaa, kuvaoksennan tähän kuulumisiani menneiltä viikoilta:

1.&2. Vietettiin tyttöjeniltaa Hannahin ja Erikan kanssa. Aloitettiin ensin kokkaamalla ja syömällä meillä hyvää ruokaa ja jatkettiin sitten vielä iguanaan.

3. Laittauduin hiukan en muista edes mitä varten. Oliskohan ollut pikkujoulut.

4. Valmistauduttiin aika vaatimattomasti jouluun. Olkkarissa ja keittiössä meillä sentään oli jouluvalot!

5. Leivottiin ja koristeltiin joulua varten Janin kanssa myös pipareita.

6. Joulupäivänä oltiin viettämässä joulua mun isovanhempien luona. Mummi oli leiponut jouluhalon. Oli kuulemma hyvää, eikä munkaan versiossa ollut valittamista! Ulkonäkö oli vain jouluhalossa kauniimpi.

7.&8. Itse jouluaattoa vietettiin meillä, mun äiti ja sisko tuli viettämään sitä myös meille. Ei otettu mitään stressiä ja joulupöydän ruoat pidettiin niissä lemppareissa, ei mitään ylimääräistä. Myös joulupöydän koristelu oli maltillista, meillä oli pieni pöytäongelma mahtumisen kanssa, mutta hyvin toimi olohuoneen pöytä ruokia varten.

9.&10. Ja jottei epäselväksi kävisi, me leivottiin siis paljon pipareita, moneen eri otteeseen! Taisin leipoa tänä jouluna neljästä eri taikinasta, jos töissä lasketut piparit otetaan huomioon. Ja vieläkin on pari rasiallista pipareita kaapissa odottamassa syöjäänsä.

11. Käytiin Janin kanssa lasillisilla, kun Erika ja Harri valtasivat pariksi tunniksi meidän kodin. On muuten taattu, että juuri sellasena iltana tekisi kaikista eniten mieli olla kotona, kun on luvannut lähteä pois alta!

12. Epäedustavan kuvan osoittama annos on kyllä ihan herkullinen! Käytiin siis Erikan ja Hannahin kanssa Chico´sissa. Mulle ruoan saaminen on aina taitolaji ja tää on toistaiseksi ainut, mitä uskallan tuolla pistää suuhuni.

13. Sain joululahjaksi toivomiani lahjakortteja stadiumiin ja kävin kotiuttamassa itselleni vihdoin sykemittarin! Vielä me ei olla mittarin kanssa ihan kavereita, mutta enköhän mä vähitellen opi ymmärtämään sen sielunelämää ja se ei jatkuvasti hukkaa mun sykettä (tai ilmoita leposykkeeksi 212 tai kovan rasituksen jälkeen 90).

14. Salilla on muutenkin tullut käytyä paljon, miten nyt aina olen mitenkään jaksanut ja ehtinyt. Kuva on marraskuulta(?) ja toivon kyllä, että tosta on tapahtunut edistystä. Ens viikolla varmaan mittaillaan taas kehonkoostumusta, apua.

15. Sonjalla oli tuparit ja jaksoin laittautuakin hiukan edes normaalista arkilookista. Mua ihan harmittaa, että päiväkodilla pitää olla tylsästi.

16. Tein hyvää kanasalaattia, nam!

17. Joskus ennen joulua tilasin Gossip Girlin kaikki tuotantokaudet, kun vihdoin löysin sen alesta! Ahkerasti olen niitä töllötellyt jakson tai pari, kun on ollut ylimääräistä aikaa tai on laiskottanut.

18. Meidän kisujen lemppariherkku on kyllä edelleen ehdottomasti maito. Ei herkkunapit vaan maito. Jääkaappia avatessa ollaan jo vastassa maitolautasella huulia lipoen, harmi, ettei me kyllä joka päivä kisuille maitoa tarjoilla.

19. ...silti yön pimeinä tunteina alakaapissa ollut herkkunappipussi sai kyytiä ja nappulat joutui parempiin suihin. Näitä kissoja on kyllä vaikea yllättää, nykyään meillä on kaikki kissan suuhun sopiva yläkaapeissa.

20. Kävin äidin kanssa kahvilla. Ainut mulle sopiva makea herkku tuolta oli kookospallo, joka kyllä meni äidin suihin, ihan liian makeaa mun makuun!

21. Otettiin yksi ilta rennosti ja suunnattiin läheiseen leffateatteriin katsomaan se uusin hobitti. Mun hiukset on supertylsät ja pitäisi keksiä niille jotakin. Mua niin houkuttelisi otsatukka, mutta tiedän ettei se pysy mulla hyvänä, kiitos vaan pyörteen otsassa!

22. Kissamokoma hengailee jatkuvasti meidän pyykkitelineessä, ihan ilman mitään omatunnontuskia.

Mitä teille kuuluu?