V: Koska mun on pakko saada jakaa tää täälläkin. Nyt on asunto! Muutto on tammikuun alussa.
Tarkemmat kaikki jutut pitää vielä järkkäillä, mutta nyt on edes tää tieto niin voi alkaa järkkäilläkin. Fiilis on mahtava!
Ja samalla mun on riemuittava aikaisemmasta tän illan saavutuksesta: Oon nyt ostanut kaikki joululahjat!! Varauksella toki, jos jotain ihan pakollista jollekin löytyy niin voi hankkia, mut pitäis olla kaikki kasassa. Oon happy, vihaan sitä viimetingassa lahjojen hankkimista, jota yleensä harrastan, myönnetään.
Enkä voi vastustaa vielä kolmattakaan jakamista. Nimittäin meidän kissaa. Ai miksi mua nauratti makeasti, no kattokaa ite!
Kivoja viikonloppujen alkuja. Älkää hukkuko lumisateeseen!
torstai 29. marraskuuta 2012
maanantai 19. marraskuuta 2012
hiippalakki ikkunan takana
V: Mä en usko tätä oikeastaan itsekään, mutta muhun on iskenyt joulukärpänen!! Edellisen kerran muistan intoilleeni joulusta.. en mä edes muista! Se oli pitkällä lapsuudessakin jo kauhulla odotettavaa aikaa. Nyt kuitenkin odotan innolla palkkapäivää, että pääsen hyvillä mielin ostamaan lahjoja. Oma asunto olisi nyt niiin kiva, kun voisi koristellakin. Tää kaikki on mulle jotenkin uutta..
Ainut murhe mulla on, että mitä ihmettä mä taas tänä vuonna keksin ihmisille lahjaksi? Mistä te keksitte parhaat ideat lahjoihin?
Mun joulu kestää tosin tänä vuonna tarkalleen kolme päivää, maanantaista keskiviikkoon. Alustavan viikonlopun kauppaan kalaa jälleen kauppahallissa (nähdään kalaostoksilla!!) ja torstaina hipsin takaisin päiväkotielämään.
/ kuvat: we♥it
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
piparinorsu
V: Moikkelismoi! Ei se tauti hellittänyt sitten millään. Vieläkin nessupaketti on paraskaveri, mutta kai tää tästä vähitellen voitoksi kääntyy. Koska mulla ei ole ihmeitä kerrottavia tavallisen työviikon jäljiltä, saatte muutaman kuvan.
Viikko sitten Jani kääräisi hihat ja kokkaili maittavia soijapihvejä! Reseptissä mainostettiin helppoutta, kaksi tuntia niitä silti sai vääntää soijarouheen liotuksen lisäksi. Mutta kyllä Janin vaiva kannatti, noi oli hyyyyviä!
Koska oon simshömppä, en voinut vastustaa uutta lisäosaa! Tilasin sen ennakkoon jo viime viikolla, mutta posti teki tepposet. Pakettia ei torstain julkaisupäivästä huolimatta laatikosta vielä perjantainakaan löytynyt, joten kipaisin kauppaan ja ostin samalla hinnalla pelin sieltä.. Menkööt postipaketti paluupostilla. Innolla tätä on saanut kokeilla, kun Jani viihtyi Gran Turismonsa kanssa.
Käärittiin hihat jälleen ja leivottiin tän vuoden ensimmäiset piparit. Valmistaikinasta, mutta namskis maistui silti! Kolme pellillistä kivoja pipareita eikä ainuttakaan palanutta piparia. Niin sitä oppii, kun viime vuonna niitä tuli jokunen poltettuakin...
Ihan ensiksi: anteeksi laatu. Rajasin rumasti ton vaan kuvasta... Mutta kertokaa mikä tää on?? :-D Tästä käydään joka joulu vääntöä. Possu, kilpikonna, mäyrä. Kertokaa!

perjantai 9. marraskuuta 2012
pitsaperjantai
V: Mulla ei ole kummempaa sanottavaa. Että jaksaa olla pitkä vaiva tollanen revähtänyt lihas. Kaks päivää töissä ei tehnyt sille kovin nannaa, onneksi nyt on vastapainoksi viikonloppu ennen kun pääsen taas täydeksi viikoksi sitä rasittamaan. Toivottavasti jo ilman särkylääkettä..
Mutta kuten otsikosta voi päätellä, suunnitelmissa oli pitsaa!
Väännettiin Janin kanssa kiltisti alusta saakka pohjaa myöten. Mitä ensin unohdettiin hiiva hommata, onneksi mun äiti oli polkaisemassa kauppaan ja lupasi ostaa hiivankin meille. Jee, ei takaisin pakkaseen!
En tiedä onko vaikea päätellä kumpi oli kumman.. : D
Janille aika perinteisesti vaan tomaattikastiketta, chilikastiketta, kinkkua ja juustoa. Mulla oli chilikastiketta kokonaan tomaattikastiketta korvaamassa, puolikkaassa tonnikalaa/ puolikkaassa savustettua tofua, katkarapua, soijajuustoa sekä pinnalla basilikaa ja oreganoa. Nam!
Mun masuun ei tosin mahtunut läheskään kokonaista pitsaa ja puolikas odottelee jääkaapissa jotakin toista päivää ja nyt oon jo hyvän aikaa sulatellut ja oon ihan täysi!
Jos sitä rupeis panostamaan vähän liikuntaan, kun tää yskä ja kylki helpottaa.
Ihanaa viikonloppua, palaillaan taas pian!

maanantai 5. marraskuuta 2012
ota buranaa, se helpottaa
V: Mä oon niiin kyllästynyt tähän sairastamiseen! Kyllähän tän arvasin, kun päiväkodilla kerran oon aloittanut vasta elokuussa, mutta tää alkaa silti nyppiä. Sain kylkilihaksenkin pahasti revähtämään tän yskän seurauksena ja kiskon sitten kuutta eri lääkettä toipuakseni tästä joskus... Minä, joka vihaan kaikkia lääkkeitä.
Ostin kans torstaina toisen tommosen haalaripuvun.. Stadiumista 40e, kun oli kakskymppiä alennuksessa. Mun on myönnettävä, että tää on paljon edellistä pehmoisempi ja mukavempi! Kelpaa ainakin kissallekin pediksi, jos hetkeksi erehtyy riisumaan.
Löytyykö täältä muita, jotka syysflunssat kaataa jatkuvasti sohvan pohjalle??
Koitan tervehtyä tästä jo ikuisuuden pitkästä flunssasta ja palailen taas toivottavasti elämäni voimissa!
ps Mitä ootte mieltä uudesta bannerista! ; )

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)